Ihminen ei valitse tonttua, vaan tonttu valitsee ihmisensä, toteaa Tyynelän tonttulan apumuori Suvi Porkola.
Ympärillä vilisee tonttuja, on pieniä ja isoja, mutta mitään massatuotantoa nämä eivät ole. Jokainen on Suvin anopin, Eija Porkolan tai tonttumuorin, kuten hänen tittelinsä kuuluu, valmistama.
– Kaikki sai alkunsa, kun etsin tietynlaisia tonttuja, sellaisia kuin Jenny Nyström tai Lars Carlsson piirsivät, mutta aina tuli vastaan vain vääränlaisia. Lopulta aloin tehdä niitä itse ja myydä niitä messuilla.
Antiikin ja tonttujen
yhdistelmä
Tyynelän tonttulassa yhdistyvät entisen antiikkikauppiaan kaksi intohimoa, tontut ja antiikki. Luodossa, keskellä maaseutua sijaitseva tonttula muodostuu vanhasta pihapiiristä, jonka jokainen rakennus on sisustettu antiikkisilla huonekaluilla ja esineillä. Porkola kertoo nauttivansa maalla asumisesta, kukista, puutarhasta ja vanhoista rakennuksista.
– Olen pienestä asti pitänyt vanhoista huonekaluista. Lapsuudestani muistan, miten sain leikkiä vanhassa, kaksikuistisessa talossa ja sitten se hajotettiin irtaimistoa myöden?. Kauhea olo tuli, kun istuin jäljelle jääneellä porraskivellä.
Teiskosta Luotoon
Porkola pitää antiikista niin paljon, että siihen menee se, mitä tontuista tulee. Pitäisi säästää sähkölaskuun, mutta Porkola tunnustaa rahojen menneen uusiin tai vanhoihin aarteisiin. Tänä vuonna tonttulassa on uutuutena 1800-luvun loppupuolen nukkekodin nukkeja. Kaappiin rakennetussa nukkekodissa vietetään Sulttaanin tyttären häitä. Porkola esittelee pienen pientä vauvanukkea, jolle on tehty vielä miniatyyrinen vauvanukke.
Isoäitini sanoi, että tuota iloa sillä lahjalla, mikä sinulle on annettu.
Se, että tonttu valitsee ihmisen, tapahtuu esimerkiksi näin:
– Meillä on joku kahdenkin vuoden päästä käynnistä ottanut yhteyttä ja kysynyt, vieläkö tietty tonttu on meillä. Se ei ole jättänyt rauhaan, vaan kävijän on ollut palattava hakemaan se, Suvi kertoo.
Porkola ajattelee, että niin tontut kuin vanhat huonekalut saavat olla paikalla kaikkien ilona ja ihasteltavina. Perkola kertoo antiikin keräilyn lähteneen hieman lapasesta ja sisustusvimman periytyneen äidinäidiltään, joka sisusti Amerikan pitsiverhoilla kotiansa aikana, jolloin sitä pidettiin outona.
– Sieltä olen tainnut periä tämän hulluuteni. Möbleerauksesta voimaannun, silloin eivät kivutkaan tunnu. Isoäitini sanoi, että tuota iloa sillä lahjalla, mitä sinulle on annettu.
