”Ajatella, että saamme asua tällaisessa paikassa”
Oxkangar on pieni kylä, jolla on suuri itseluottamus ja tulevaisuudenusko
Oxkangarin kylässä, Vöyrillä on saatu paljon aikaan. Kylän uimarantaan on rakennettu pukukopit ja ponttonilaituri. Entinen koulu on kunnostettu kokoontumispaikaksi, jota kylätoimikunnan lisäksi myös muut yhdistykset käyttävät ahkerasti. Kylätalon lähellä on vaellusreitti, pihalla pian valmistuva grillikatos ja hiljattain rakennettu leikkipuisto lapsille. Sen erikoisuutena on vanhasta veneestä tehty leikkimökki. Vene sopiikin hyvin saarella sijaitsevaan kylään, kaikkialta on lyhyt merelle.
Kylätoimikunnan jäsenet listaavat kylänsä parhaita puolia: rauha, kaunis luonto ja tietty vapaus.
- Meillä on vettä kaikkialla ja monella oma ranta. Meren katsominen ja kuunteleminen rauhoittaa ja on kuin lääkettä. Teen työmatkoja niin Kiinaan kuin pääkaupunkiseudulle ja aina niiden jälkeen arvostan sitä rauhaa, joka täällä meillä on, Bengt Sebbas kiittelee.
Kylän aikaansaamiset hämmästyttävät, kun Sebbas kertoo, että aktiivisia on vain 7 – 10 ihmisen joukko. Määrä ei ole suuren suuri, mutta koko kylän asukasmäärään suhteutettuna se on paljon.
Kylässä on asukkaita noin 50 eli heistä viidesosa on saatu mukaan toimintaan. - Ja perinteisiin kesäjuhliin tulevat sitten kaikki, myös kesäasukkaat, joita on saman verran kuin asukkaita. Monella on juuret kylässä ja yhä kesäpaikka, vaikka he ovatkin muuttaneet Ruotsiin,
puheenjohtaja Per Söderblom kertoo.
Kylään on saatu myös uusia asukkaita ja paluumuuttajia. Perin tytär Johanna Lerstrand sanoo nuorempana olleensa varma, ettei jää kylään asumaan, mutta palasi kuitenkin. Pandemia-aika sai
Malena Stenkullin perheen muuttamaan pysyvästi mökkipaikkakunnalleen Oxkangariin. - Asuimme Vaasassa, mutta kaipasimme tänne koko ajan. Etätyö mahdollisti muuttamisen. Teini-
ikäiset lapsetkin viihtyvät täällä, eläminen on helpompaa kuin kaupungissa. Aina välillä sanomme ääneen, että ajatella, että saamme asua tällaisessa paikassa, Stenkull kertoo.
Yksi kylän isoimmista uurastuksista ja esimerkki kyläläisten yhteenkuuluvuuden voimasta on ollut
umpeenkasvaneen vanhan merenlahden kunnostaminen. Fladan ranta-alueita on raivattu ja laidunnusalue perustettu. Tavoitteena on ollut parantaa vedenlaatua, saada lisää lintuja ja kaloja
sekä alue virkistyskäyttöön.
Kylällä ei juurikaan ole täysin tyhjillään olevia taloja. Kyläkauppaa ei enää ole, mutta siellä käy
kauppa-auto ja lukunälkään apua tarjoaa kirjastoauto. - Palvelu on erinomaista, olimme kerran hiihtolomalla Vuokatissa hiihtämässä ja sain sinne puhelun kirjastoautosta, joka muistutti, että vaikka on loma-aika, niin kirjastoauto tulee kyllä silloinkin.
Yhteisö on pieni, mutta uudet asukkaat otetaan hyvin mukaan. Kylätoimikunnan sihteerinä toimiva
Stenkull kertoo, ettei heidän itsensä tarvinnut juuri olla aktiivisia kyläläisiin tutustuakseen. - Täällä on sallittua ja luonnollista tulla kylään toisten luo ja sillä lailla turvallista, että apua saa
tarvittaessa mistä tahansa talosta. - Meillä on täällä vahva usko tulevaisuuteen, emme vain puhu, vaan toteutamme asioita, Söderblom kiteyttää.